Juurihoito on perhepohjalta toimiva musiikillinen kollektiivi, joka esittää, tuottaa ja julkaisee melodista ja mietiskelevää rytmimusiikia sekä tarjoaa erilaisia studio- ja tuotantopalveluja. Lokeroinnin ystäville lähin musiikillinen viitekehys löytynee jostain sieltä dub-sävyisen roots reggaen suunnilta, mutta mukaan kudokseen mahtuu sävyjä ja elementtejä niin jazzista ja kansanmusiikista kuin vaikkapa elektronisemmasta psyke-käkistyksestä tai spagettiwesternien soundtrack-tunnelmista. Muunmuassa.
Sekä ääniä kaikkien mahdollisten lokeroiden ja viitekehysten tuolta puolen.

Tarkoituksena on tarjota käyttäjäystävällinen ja lämminhenkinen vaihtoehto sille steriilille ja tyhjälle kertakäyttömoskalle jota nykyihmiselle myydään kulttuurina - musiikkia jonka äärellä jokainen voi hengähtää ja vapautua hetkeksi - sekä omalta osaltaan myös kannustaa kuulijoita vastuuseen ja tietoisuuteen niin omasta Itsestään kuin ympäröivästä maailmankaikkeudesta ja kaiken sen liikkeellepanevasta energiasta. Mitään tiettyä ideologiaa, ismiä, oppia tms kulttia tai arvojärjestelmää sen kummemmin promotoimatta, alleviivaamatta tai saarnaamatta.

Hienoja sanoja ja kauniita visioita, mutta pelkät sanathan eivät merkitse mitään ellei niitä elä todeksi käytännön tasolla ja elleivät ne manifestoidu omassa elämässä konkreettisina tekoina. Siksi Juurihoito kehoittaakin jokaista ja itse kutakin heräämään ratista ja elämään elämäänsä JUURI NYT - tässä ajassa ja paikassa, kaikkea Elämää kunnioittaen. Synkronissa olemassaolon rytmin ja temmon kanssa, sen värähtelytaajuudelle virittäytyen.

Juurihoito sai alkunsa vuonna 2001, pääpainonaan musiikin tuottaminen - sen säveltäminen ja soittaminen, nauhoittaminen, miksaaminen sekä julkaiseminen. Lisäksi Juurihoito on useamman vuoden aikana järjestänyt tansseja ja klubi-iltamia Oulun seudulla mm. 45 Specialin, Never Grow Oldin sekä Juhlatalo Rauhalan tiloissa (viime vuosina tosin huomattavasti harvemmin kuin aiemmin, johtuen lähinnä tavanomaisen baariympäristön ja -kulttuurin lukuisista vastenmielisistä piirteistä). Omien Juurihoito-artistien lisäksi lavalla on nähty mm. Zion Gate Hi-Fi (FRA), Jah Zebi & Anaya Roots (SWE), Puppa J & Acid Root Sound, Jahvice, MPV Sound,
Jalopeura, Nina Roots sekä DJ Dread Lion.