RAS SHEMI & The Riddimers

Ras Shemi on nuorimies, so. Juurimies, joka notkistuu nöyränä rytmilliseen ylistykseen. Järkkymättömän askelluksen perusta on Herrassa.

Shemin reggaemusiikillinen tajuaminen ajoittuu paikallisen ajanlaskun vuosituhannenvaihteeseen ja tälle tajunnalle ei ole tähän päivään mennessä esittäytynyt kilpailijoita. Ja kilpailjoiden ilmetessä, Rasta veisaa ne ulos Luomisesta: hänen musiikillisen toimintansa kulmakivenä on noista ajoista saakka ollut Sydän-Afrikkalainen rummutus sekä sen tarjoamat opetukset - ja soittimista nimenomaan rumpu on edelleen miehen Itsensä pääinstrumentti. Tänä päivänä keskeisiä välineitä ovat myös kaikuja säätelevät potikat sekä oma ääni.

Pian reggaemusiikkiin tutustumisen jälkeen Ras kiinnostui itse musiikin tekemisestä: musiikin maailmaan sukeltamisen mahdollisuuden tarjosi tietokone ja rehellisesti sanottuna, nippu varastettuja ohjelmistoja.
Tehtyään noin 600 rytmiraakiletta (odotelkaa vain sitä Suurta Kokoelmalevyä!) kahdessa ja puolessa vuodessa, hän totesi senhetkisen ympäristönsä rajoittavaksi niin kehittymisen kuin moraalinkin kannalta ja siirtyi tietokoneen ulkopuolelle musiikissaan, aloittaen pitkällisen hiljaiselon ulostuodun musiikin osalta. Osa näistä raakileista levisi, Luojalle kiitos suurin osa ei, netitse ja cd-r-muodossa laajalle ihmiskatraalle.

Tällä hetkellä virallisemmat julkaisut rajoittuvat muutamaan dub-versioon Kolminaisuuden Voima-kokoelmalla (2006). Hiljaiselo ei kuitenkaan tarkoittanut musiikista luopumista vaan päinvastoin, siihen syventymistä ja sen rakenteiden ymmärtämistä. Tilanteisiin on myös vaikuttanut muutama paikkakunnalta toiselle muutto sekä halu elää ja hengittää.

The Riddimers on muinaisluomisellinen joukkio, joka opettaa miestä Itseään, Rastaa. Tällä hetkellä Ras keskittyy RAKASTAFARI Studion loputtomaan alkuun.

Kaiku puhuu kaikilla kielillä.