Juurihoitostudiolla tuotetaan harrasvireistä ja väkevää rytmimusiikkia. Omien projektien lisäksi studiolla työstetään myös muuta juurevaa ja eteenpäin vievää musiikkia, niin kokonaisia projekteja aina esituotantovaiheesta valmiiksi levyksi asti kuin myös dubmiksauksia, versioita ja muuta jälkituotantoa jo valmiiden raitojen pohjalta. Tärkeintä että tuotettavassa musiikissa on riittävästi syvyyttä ja lämpöä, sydämellistä rytmiikkaa ja värähderikkautta. Omaperäisyyttä ja tuoreutta unohtamatta.

Juurihoitostudio on toiminut Limingan raikkaassa ilmassa vuodesta 2002 lähtien, tilat ja kalusto ovat muuttuneet muutamaankin otteeseen matkan aikana.

 Tällä hetkellä studion sydämenä toimii laadukkailla etuasteilla ja korkeilla näytteenottotaajuuksilla varustettu 32-raitainen digitaalinauhuri, tämän lisäksi studiolta löytyy valmiudet myöskin tietokoneympäristössä sekä analogiformaatissa työskentelyyn. Myös puhallinsektioiden järjestäminen, sovittaminen ja toteuttaminen onnistuu niin tarvittaessa. 

Studiolla tuotetaan myöskin omia rytmejä jotka ovat tapauskohtaisesti käytettävissä versiointiin. Tavoitteena onkin omalta osaltaan edesauttaa sitä, että suomalainen versiointikulttuuri etenisi siinä määrin että kotimaista tuotantoa olevat rytmit pääsisivät kunnolla kiertoon ja vakiinnuttaisivat paikkaansa niin tanssilattioilla kuin kotisoundeissakin.

Tämän lisäksi Juurihoito on kiinnostunut myös uuden materiaalin julkaisemisesta ja tuottamisesta aina kun musiikissa on oikeanlaista latausta. Yhteydenotot julkaisujen, rytmien ja studion tiimoilta sähköpostitse.

Lisää valokuvia studiosta kuvagalleriassa.